Kirjaudu

Uhriton rikos

4.2.2010 18.37 | Santeri Kyröhonka | Yleinen, kannabis, chili

Kannabiksen kotikasvattajat puolustelevat toimintaansa usein sillä, että kannabisen kotikasvatus on uhriton rikos. Kukaan ei kärsi, jos joku kasvattaa kannabista kotonaan. Korkeintaa huumediileri jää rahoitta.

Kannattaien mukaan kannabis on muutenkin täysin vaaraton, ellei jopa suorastaan terveellinen nautintoaine. Alkoholi ja tupakka ovat sen rinnalla kuulemma kovia huumeita.

Helsinkiläinen Mikko on kuitenkin joutunut kannabiksen kotikasvattajien uhriksi. Puutarha-alan liikkeessä asioituaan hän joutui siviilipukuisten poliisien pysäyttämäksi, ja samalta istumalta tehtiin kotietsintä. Mitä ilmeisimmin syy epäilyyn oli liikkeestä aikaisemmin ostetut vesiviljelyvälineet. Niitä Mikko käyttää chilien kasvatukseen.
Kiitos kannabiksen kotikasvattajien, kaikki hiemankin enemmän kasveja kotonaan pitävät  ovat nyt epäilysen alaisia.

Muutenkin väite uhrittomasta rikoksesta epäilyttää minua. Olin itsekin Mikon käyttämän, nyttemin poliisitutkinnan vuoksi suljetun Viherpeukku liikkeen asiakas. Liike sijaitsi alunperin bongeja myyvän ”piippukaupan” yhteydessä. Liikkeiden jo erkaannuttua juttelin kerran myyjän kanssa vesiviljelylaitteista ja niiden hinnoista. Liikkeessä asioinut henkilö totesi silloin, että kannattaa ostaa kaksi vesiviljelyjärjestelmää. Toisessa kasvatetaan omat kasvit, ja toisessa myyntiin menevät, joilla ”harrastus” rahoitetaan.

Tätä tukee poliisin lausunto, jonka mukaan löydetyt viljelmät ovat kooltaan sellaisia, että ne eivät ole pelkästään omaan käyttöön.

Vaikka ”riski” tulla ratsatuksi on suuri, odotan innolla, että tämän kauden uudet chilit itävät, ja pääsen laittamaan ne 400w SPNA lampun alle, en koe poliisin toimintaa vääränä. Ylilyöntejä saattaa tietysti tulla, mutta kun poliisilla on aihetta epäillä huumerikosta, on sen toimittava.

Kyllä kotietsintä luonnollisesti sapettaisi. Mutta kummat ovat syyllisiä ”turhiin kotietsintöihin”, poliisit vai kannabista kasvattavat rikolliset?

Ja mitä kannabiksen haitallisuuden asteeseen tulee, niin joko kannabiksen kotikasvattajat ovat muuten vaan typeriä, tai sitten kannabis tyhmentää ihmisen. Mikä muuten selittäisi sen, että niin moni on tilannut suoraan kotiinsa välineet rikolliseen toimintaansa?

Kiitos vaan hamppupäät

15.1.2010 11.17 | Santeri Kyröhonka | Yleinen, kannabis, chili

Poliisi epäilee kasvien kasvatusvälineitä myyvän yrityksen edustajia huumausainerikoksen edistämisestä, sillä poliisin mukaan kannabiksen kotikasvattajat ovat ostaneet liikkeestä tarvikkeita huumeviljelyyn.” Liikkeen henkilökunta on ollut kiinniotettuna, ja liike on suljettu.

Poliisi on tehnyt liikkeen asiakasrekisterin pohjalta kotikäyntejä, ja näissä on löydettu kannabista ja niiden kotiviljelmiä. Kannabiksen kotiviljely on kuulemma lisääntynyt runsaasti. Tai ainakin kotikasvattajia kärähtää aikaisempaa enemmän.

Poliisi kuvaa kyseisen liikkeen tapausta ennakkotapaukseksi. Eli viime kädessä kyseessä on kyse siitä, onko kannabiksen kasvatukseen kelpaavien tarvikkeiden myynti huumausainerikoksen edistämistä. Kyseisiä tarvikkeita kun käyttävät muutkin kuin kannadiksen kasvattajat. Mm. kasvipuutarhurit. Itsellänikin on (ei tosin tällä hetkellä käytössä), vesiviljelylaitteet. Kasvatan niissä chilejä.

Poliisin isku koskee siis minuakin epäsuorasti. Tai mistä vielä tiedän tuleeko poliisi tekemään minunkin luona kotietsinnän. Olen nimittäin kyseisessä liikkeessä asioinut.

Poliisi tekee työtään, ja aikoinaan saamme varaan tietää onko iskun takana muutakin tietoa kuin asiakasrekisteri ja mahdollisuus käyttää tarvikkeita kannabiksen kasvatukseen. Sinänsä mielenkiintoista, että ainakin webissä suomalainen kannabspiippuja, bongeja myyvä liike näyttäisi olevan auki. Vesiviljelyjärjestelmiä käytetään muuhunkin kuin kannabiksen kasvattamiseen, mutta onko bongeille mitään laillista käyttöä?

Sinänsä poliisin isku ei ollut kovin suuri yllätys. Yksi chilinkasvattaja on kertonut saaneensa kaupasta kyydin kotiin poliiseilta, jotka tulivat tarkastamaan viljelmät. Chilinkasvattajien luona on myös jo vuosia tehty kotietsintöjä.

Kuulemma hampunkasvattajien foorumilla on neuvottu kertomaan poliisille, että välineitä ja tarvikkeita käytetään juuri chilinkasvattamiseen. Se kun on laillista. Eli kiitti vaan hamppupäät. Teidän takia mekin olemme silmätikkuina.

Chilinkasvatuksen suosio on kasvanut viime vuosina reippaasti. Osalla harrastajia kasvaa yksi tai kaksi kasvia, osalla koko asunto on yhtä viidakkoa. Ja kaikkea siltä väliltä. Alkaessani harrastuksen n. 10 vuotta sitten meitä katsottiin aika lailla kummallisesti. Siemeniä hankittiin mistä saatiin.

Siitä on kuljettu pitkä matka. Chili-tuotteita saa tavallisista ruokakaupoista, jopa tuoretta kotimaista chiliä löytyy kaupoista.

Suomalaiset chilin kasvattajat ovat myös osaltaan olleet mukana pelastamassa uhanalaisia chilejä sukupuutolta. Suomalaisilla ikkunalaudoilla kasvaa lukuisia äärimmäisen harvinaisia villichilejä. Esimerkkinä Capsicum Lanceolatum, jota taitaa suomalaisilla harrastajilla kasvaa enemmän kuin sitä kasvaa luonnonvaraisena.

Kiitos vaan hamppupäät. Nyt me olemme taas automaattisesti epäilyksenalaisia. Kirkkaat lamput ja runsaat kasvit kotona saavat naapurit ja huoltomiehet tekemään ilmiantoja, joiden takia poliisi tekee kotietsintöjä, turhaan. En syytä poliisia, se tekee työtään. Poliisilla olisi parempaakin tekemistä kuin rampata katselemassa chiliviljelmiä.

Kiitos hamppupäiden ”nerokkaan” idean väittää kiinnijäädessään kasvattavansa chilejä, me chilipäät olemme nyt heti epäilyttäviä ihmisiä. Kiitos teidän, kotirauhamme on nyt uhattuna, poliisi saattaa piipahtaa kylään kun meillä on vieraita. Kiitos teidän poliisi käyttää rajallisia resurssejaan meidän turhiin kotietsintöihin.
Voidaanko muuten maailman tulisimman chilin Naga Morichin, tarjoaminen kotietsintää suorittavalle poliisille katsoa virkavallan väkivaltaiseksi vastustamiseksi ;-) Aika moni chilipää on luvannut tarjota kyseistä lajia kotiin tuleville poliiseille.

Lisätietoa Chileistä ja niiden kasvattamisesta saa Suomen Chiliyhdistyksen sivuilta.