Olin eilen seuraamassa Suomen pakolaisavun paneelikeskustelua ulkomaalaislain uudistamisesta ja maahanmuuttolaista. Alun missasin, mutta tilaisuus oli hyvin mielenkiintoinen. Ikävä kyllä ministeri Thors lähti pian saapumiseni jälkeen.
Yleisökysymyksen myötä nousi esiin kysymys ero parempaa elintasoa hakevan ja pakolaisen välillä. Ihmisethän ovat kautta aikojen lähteneet paremman elämän toivossa uusille asuin alueille. Paimentolaisuus on ihmisellä verissä. Mutta eikö parempaa elintasoa hakeva ole siirtolainen, eikä turvapaikanhakija?
Suomesta Amerikkaan lähtijoitä kutsutaan siirtolaisiksi. Eivät he lähteneet turvapaikanhakijoiksi.
Vapaa liikkuvuus-yhdistyksen edustajan mukaan turvapaikan haku on vain tapa tulla rajan yli. Hänen mukaansa on aivan ok, että rajamuodollisuudet kierretään turvapaikka hakemuksen varjolla.
Mutta onko turvapaikan hakeminen maahan pääsemikseksi oikein? Eikö turvapaikan haku ole tarkoitettu hädänalaisille ihmiselle? Keinoksi päästä turvaan.
Vapaa liikkuvuus yhdistysen edustaja paheksui poliittisten toimijoitten ”piilottelua yleisen hyvksynnän vaatimisen takana”, mutta eikö nykyinen turvapaikkalomailuksi mielletty käytäntö nimenomaan lietso muukalaisvihamielisyyttä? Eikö olisi kaikkien edun mukaista alkaa kutsua siirtolaisuutta taas siirtolaisuudeksi, ja jättää turvapaikkojen hakeminen ihmisille, jotka tarvitsevat turvapaikkaa?
Tilaisuuden viisain kommentti oli ehdottomasti Thomas Walhgrenin toteamus, että mitä paremmin me hoidamme omat vanhuksemme, asunnottomat ja vähäosaisemme, sitä paremmin voimme hoitaa pakolaiset ja muut.
Hädänalaisia pitää auttaa, sitä tuskin kukaan kieltää. Mutta se ei saa tarkoittaa omiemme heitteillejättöä. Kuten Tarja Tallqvist tilaisuudessa totesi, kyseessä on enemmän tahto, kuin raha-asia. Jos tahtoa löytyisi, voisimme hoitaa omat vähäosaisemme, sekä auttaa hädänalaisia.
Kannabiksen kotikasvattajat puolustelevat toimintaansa usein sillä, että kannabisen kotikasvatus on uhriton rikos. Kukaan ei kärsi, jos joku kasvattaa kannabista kotonaan. Korkeintaa huumediileri jää rahoitta.
Kannattaien mukaan kannabis on muutenkin täysin vaaraton, ellei jopa suorastaan terveellinen nautintoaine. Alkoholi ja tupakka ovat sen rinnalla kuulemma kovia huumeita.
Helsinkiläinen Mikko on kuitenkin joutunut kannabiksen kotikasvattajien uhriksi. Puutarha-alan liikkeessä asioituaan hän joutui siviilipukuisten poliisien pysäyttämäksi, ja samalta istumalta tehtiin kotietsintä. Mitä ilmeisimmin syy epäilyyn oli liikkeestä aikaisemmin ostetut vesiviljelyvälineet. Niitä Mikko käyttää chilien kasvatukseen.
Kiitos kannabiksen kotikasvattajien, kaikki hiemankin enemmän kasveja kotonaan pitävät ovat nyt epäilysen alaisia.
Muutenkin väite uhrittomasta rikoksesta epäilyttää minua. Olin itsekin Mikon käyttämän, nyttemin poliisitutkinnan vuoksi suljetun Viherpeukku liikkeen asiakas. Liike sijaitsi alunperin bongeja myyvän ”piippukaupan” yhteydessä. Liikkeiden jo erkaannuttua juttelin kerran myyjän kanssa vesiviljelylaitteista ja niiden hinnoista. Liikkeessä asioinut henkilö totesi silloin, että kannattaa ostaa kaksi vesiviljelyjärjestelmää. Toisessa kasvatetaan omat kasvit, ja toisessa myyntiin menevät, joilla ”harrastus” rahoitetaan.
Tätä tukee poliisin lausunto, jonka mukaan löydetyt viljelmät ovat kooltaan sellaisia, että ne eivät ole pelkästään omaan käyttöön.
Vaikka ”riski” tulla ratsatuksi on suuri, odotan innolla, että tämän kauden uudet chilit itävät, ja pääsen laittamaan ne 400w SPNA lampun alle, en koe poliisin toimintaa vääränä. Ylilyöntejä saattaa tietysti tulla, mutta kun poliisilla on aihetta epäillä huumerikosta, on sen toimittava.
Kyllä kotietsintä luonnollisesti sapettaisi. Mutta kummat ovat syyllisiä ”turhiin kotietsintöihin”, poliisit vai kannabista kasvattavat rikolliset?
Ja mitä kannabiksen haitallisuuden asteeseen tulee, niin joko kannabiksen kotikasvattajat ovat muuten vaan typeriä, tai sitten kannabis tyhmentää ihmisen. Mikä muuten selittäisi sen, että niin moni on tilannut suoraan kotiinsa välineet rikolliseen toimintaansa?
Mutta onko äänestysiän laskeminen viisasta, ja olisiko siitä oikeasti edes hyötyä? Norja aikoo ensi vuonna kokeilla kunnallisvaaleissa iärajan laskua 16-vuoteen. Itävallassa äänestysikä on kaikissa vaaleissa 16-vuotta.
Nousisiko äänestysaktiivisuus, mikäli äänestämään pääsisi aikaisemmin? Vai kasvaisiko nukkuvien puolue entisestään?
Itse antaisin 16-vuotiaan vielä olla lapsi, nuori. Sen sijaan, että miettisimme Norjan ratkaisua, kääntäisin katseen Suomenlahden etäläpuolelle, Viroon. Siellähän netissä äänestäminen on jo ollut mahdollista.
Nettiäänestäminen Viron mallin mukaan voisi tuoda enemmän aktiivisuutta äänestäjiin kuin ikärajan lasku.
Olisiko 16-vuotias tarpeeksi kypsä valtuutetuksi? Hullua olisi, mikäli äänestysoikeus annettaisiin, mutta ei vaalikelpoisuutta? Jos ihminen on tarpeeksi kypsä valitsemaan päättäjiä, eikä hän ole tarpeeksi kypsä asettumaan ehdolle?
Eikö olisi parempi, että äänestämään pääsee jatkossakin vasta kun on tarpeeksi kypsä tilaamaan Aku Ankka lehden, eli 18-vuotiaana.
Romanien kohtelusta kritisoitu Romania evakuoi kodittomia paukkupakkasista. Ainakin 9 yhmistä on kuollut pakkasiin. Kuolon uhreja pelätään olevan enemmänkin, koska kodittomia on tuhansia.
Suomessakin paukkuu pakkanen, ja meilläkin puhutaan romanien hätämajoituksesta. Suomen tuhansista kodittomista ei kuitenkaan puhuta. Heitä ei Suomessa evakuoida lämpimään, vaan he saavat pärjätä omillaan. Asunnottomien yö on kylmä, ja saapuu joka yö.
Kaupunki aikoo luopua hätämajoituksesta tammikuun lopussa. Suurinta osaa valtuutetuista tämä kauhistutti. ”Ketään ei Helsingissä heitetä pakkaseen”, kokoomusryhmän puheenjohtaja Laura Räty painotti.
Romani asian nosti esille asiasta välikysymyksen tehnyt Vihreiden Kimmo Helistö. ”Kaupungin nykyinen toimintamalli on liian tyly”
Tämä talvi on ollut kylmä, ja romanien häätö pakkaseen olisi kieltämättä tylyä. Olen myös iloinen, jos kaupunginvaltuusto on tosiaan sitä mieltä, että ketään ei Helsingissä heitetä pakkaseen. Vielä iloisempi olisin, mikäli kaupunginvaltuustossa olisi tahtoa saada kodittomat pakkasesta edes hätämajoitukseen.
Helsingin (ja koko Suomen) asunnottomien määrä on kansallisen häpeä. Vielä suurempi häpeä on, että päättäjiä ei kiinnosta heidän saamisensa lämpimään. Tyypillisen asunnottoman stereotyyppi on alkoholiongelmainen, eronnut, työtön mies. ”Mitäs on juonut asuntonsa, työnsä ja perheensä”. Heille ei montaa auttajaa löydy.
Kunnallisvaalien aikaan juttelin Sörnäisissä asunnottoman viisikymppisen miehen kanssa. Siististi pukeutunut mies, kieltämättä humalassa, mutta muuten kuin kuka tahansa meistä. Insinööri koulutukseltaan. Ensin oli mennyt työ, sitten vaimo, ja lopulta asunto. Viina oli ainoa, jolla mies sai turrutettua tuskansa. Hyvin tavallinen asunnottoman tarina.
On kieltämättä helpompaa kääntää katse ja ajatukset pois asunnottomista, kuin koettaa tehdä jotain asialle. Asunnottomat muistuttavat meitä siitä, että oma hyvinvointimme on vain ohuen nyörin varassa. Vaikka työpaikka ja katto pään päällä tuntuu nyt turvatuilta, työttömyys ja asunnottomuus on kuin päämme päällä roikkuva Damokleeen miekka.
SKP:n Yrjö Hakasen mukaan ”Viranomaisilla on Helsingissäkin velvollisuus suojella myös ulkomailta tulleiden kerjäläisten ihmisoikeuksia”. Mistä löytyisi helsinkiläinen päättäjä, jonka mukaan viranomaisilla on Helsingissäkin velvollisuus suojella asunnottomien ihmisoikeuksia?
Poliisi on tehnyt liikkeen asiakasrekisterin pohjalta kotikäyntejä, ja näissä on löydettu kannabista ja niiden kotiviljelmiä. Kannabiksen kotiviljely on kuulemma lisääntynyt runsaasti. Tai ainakin kotikasvattajia kärähtää aikaisempaa enemmän.
Poliisi kuvaa kyseisen liikkeen tapausta ennakkotapaukseksi. Eli viime kädessä kyseessä on kyse siitä, onko kannabiksen kasvatukseen kelpaavien tarvikkeiden myynti huumausainerikoksen edistämistä. Kyseisiä tarvikkeita kun käyttävät muutkin kuin kannadiksen kasvattajat. Mm. kasvipuutarhurit. Itsellänikin on (ei tosin tällä hetkellä käytössä), vesiviljelylaitteet. Kasvatan niissä chilejä.
Poliisin isku koskee siis minuakin epäsuorasti. Tai mistä vielä tiedän tuleeko poliisi tekemään minunkin luona kotietsinnän. Olen nimittäin kyseisessä liikkeessä asioinut.
Poliisi tekee työtään, ja aikoinaan saamme varaan tietää onko iskun takana muutakin tietoa kuin asiakasrekisteri ja mahdollisuus käyttää tarvikkeita kannabiksen kasvatukseen. Sinänsä mielenkiintoista, että ainakin webissä suomalainen kannabspiippuja, bongeja myyvä liike näyttäisi olevan auki. Vesiviljelyjärjestelmiä käytetään muuhunkin kuin kannabiksen kasvattamiseen, mutta onko bongeille mitään laillista käyttöä?
Sinänsä poliisin isku ei ollut kovin suuri yllätys. Yksi chilinkasvattaja on kertonut saaneensa kaupasta kyydin kotiin poliiseilta, jotka tulivat tarkastamaan viljelmät. Chilinkasvattajien luona on myös jo vuosia tehty kotietsintöjä.
Kuulemma hampunkasvattajien foorumilla on neuvottu kertomaan poliisille, että välineitä ja tarvikkeita käytetään juuri chilinkasvattamiseen. Se kun on laillista. Eli kiitti vaan hamppupäät. Teidän takia mekin olemme silmätikkuina.
Chilinkasvatuksen suosio on kasvanut viime vuosina reippaasti. Osalla harrastajia kasvaa yksi tai kaksi kasvia, osalla koko asunto on yhtä viidakkoa. Ja kaikkea siltä väliltä. Alkaessani harrastuksen n. 10 vuotta sitten meitä katsottiin aika lailla kummallisesti. Siemeniä hankittiin mistä saatiin.
Siitä on kuljettu pitkä matka. Chili-tuotteita saa tavallisista ruokakaupoista, jopa tuoretta kotimaista chiliä löytyy kaupoista.
Suomalaiset chilin kasvattajat ovat myös osaltaan olleet mukana pelastamassa uhanalaisia chilejä sukupuutolta. Suomalaisilla ikkunalaudoilla kasvaa lukuisia äärimmäisen harvinaisia villichilejä. Esimerkkinä Capsicum Lanceolatum, jota taitaa suomalaisilla harrastajilla kasvaa enemmän kuin sitä kasvaa luonnonvaraisena.
Kiitos vaan hamppupäät. Nyt me olemme taas automaattisesti epäilyksenalaisia. Kirkkaat lamput ja runsaat kasvit kotona saavat naapurit ja huoltomiehet tekemään ilmiantoja, joiden takia poliisi tekee kotietsintöjä, turhaan. En syytä poliisia, se tekee työtään. Poliisilla olisi parempaakin tekemistä kuin rampata katselemassa chiliviljelmiä.
Kiitos hamppupäiden ”nerokkaan” idean väittää kiinnijäädessään kasvattavansa chilejä, me chilipäät olemme nyt heti epäilyttäviä ihmisiä. Kiitos teidän, kotirauhamme on nyt uhattuna, poliisi saattaa piipahtaa kylään kun meillä on vieraita. Kiitos teidän poliisi käyttää rajallisia resurssejaan meidän turhiin kotietsintöihin.
Voidaanko muuten maailman tulisimman chilin Naga Morichin, tarjoaminen kotietsintää suorittavalle poliisille katsoa virkavallan väkivaltaiseksi vastustamiseksi Aika moni chilipää on luvannut tarjota kyseistä lajia kotiin tuleville poliiseille.
Suomessa asiaan ei hirveästi kiinnitetty huomiota.
Pilapiirrosten julkaisua on arvosteltu mm. sillä, miten esim. kristityt suhtautuisivat, mikäli vastaavia julkaistaisiin esim. Jeesuksesta? Moni on myös muistuttanut Juhannustanssi kohusta ja sitä seuranneesta jumalan pilkka oikeudenkäynnistä.
Mutta aika monelta unohtuu sikajeesus ja Vapaa-ajattelijoiden pilapiirrokset. Vihreitä arvosteltiin kun Vihreässä Langassa julkaistiin pilapiirros, jossa rinnastettiin Daavidin tähti ja hakaristi. Oikeustoimiin, saatika väkivaltaisuuksiin se ei johtanut. Kuten ei johtanut tämäkään kristitttyjen ristin ja hakaristin rinnastava piirros.
Mutta saako uskontoja kritisoida ja saako niiden kustannuksella pilailla?
Miksi ei saisi. Sananvapauteen kuuluu oleellisena osana oikeus kritisoida ideoita ja ideologioita. Minulla on täysi oikeus kritisoida vaikkapa keskustalaisuutta tai kokoomuslaisuutta. Kommunisteja ja sosialistejakin minulla on oikeus kritisoida ja kertoa niistä vitsejä.
Aivan yhtälailla kuin uskovaa saattaa osa vitseistä ja kritiikistä loukata, saattaa keskustalais-vitsit ja kritiikki loukata keskustalaisia. Kumpikin on aate.En hyväksy, että keskustalaista, kokoomuslaista, rkp:läistä, islamin uskoista, juutalaista, kristittyä, vapaa-ajattelijaa tai muun aatteen kannattajaa haukutaan heidän aatteensa takia. Mutta heidän, meidän, aatteista, pitää voida myös laskea leikkiä.
Sananvapauteen liittyy oleellisena oikeus olla eri mieltä asioista. Siitäkin huolimatta, että oma mielipide saattaa loukata toista. Marraskuun lopussa olin tilaisuudessa, jossa Kalle Könkkölältä kysyttiin mielipidettä vammaisvitseistä. Hän vastasi hyvin. ”Sananvapauteen kuuluu myös huonot vitsit. Niille ei kuitenkaan ole pakko nauraa.”
Vihreäthän haluaisivat, että autoja seurattaisiin GPS-laitteilla ruuhkamaksujen varjolla. Nyt oikeusministeri siis haluaisi, että kiusattu joutuisi käyttämään sähköistä jalkapantaa.
Nimittäin jos sähköinen jalkapanta olisi vain kiusaajalla, niin mitä iloa siitä olisi. Kiusaajan paikka tiedettäisiin, mutta ei kiusatun. Jotta sähköisestä jalkapannasta olisi hyötyä, tulisi myös kiusatulla olla jalkapanta. Näin nähtäisiin onko kiusaaja kiusatun lähistöllä.
Ja loppujen lopuksi. Mitä iloa on tiedosta, että nyt väkivaltainen kiusaaja on kiusatun lähellä. Mikäli kiusaajalla on pahoja aikeita, sähköinen panta ei estä niitä. Ainoa hyöty on, että tekijä saadaan tietoon.
Jos poliisilla ei ole resursseja reagoida ilmoitukseen kiusaajasta, mitä iloa on sähköisestä tiedosta tilanteesta?
Väkivaltaiset kiusaajat saadaan kuriin, mikäli kiusatuttaja tuetaan ja autetaan. Ja ennen kaikkea, auttajille annetaan resursseja. On tärkeää, että poliisi pystyy ratkaisemaan tehokkaasti rikoksia. Mutta aivan yhtä tärkeää, ellei jopa tärkeämpää, on että rikoksia voidaan ehkäistä ennalta.
Sähköinen jalkapanta on tyypillinen poliitikon logiikan tulos. Meillä on ongelma, jotain pitää siis tehdä, jotta näyttää, että asialle tehdään jotain. Sähköinen jalkapanta on tälläinen. Näyttävältä näyttävä teko. Potemkinin kulissi, joka johtaa Iso Veli valvoo yhteiskuntaan. Kiusattuja se ei kuitenkaan auta. Poliittisia pisteitä sillä saattaa tosin saada.
2004 mieheltä löytyi saappaaseen piilotettu 7.65 kaliberin pistooli ja 16 panosta siihen. Rangaistus oli huikea 50 päiväsakkoa, eli miehen tapauksessa 300€. Siis 300€ laittomasta pistoolista!
2007 mieheltä löyty 9mm patruunoita kahteen otteeseen. Toisesta kerrasta hän sai 120€ sakot. Toinen patruuna erä löytyi kotietsinnässä.
Miehellä oli siis takanaan ainakin kolme ampuma-aserikosta. Näistä rangaistukset olivat siis 500-600€!
Näiden lisäksi rangaistuksia on vahingonteoista, petoksista, pahoinpitelyistä ym. Ja syytteitä oli lisää odottamassa. En viitsi puuttua siihen miksi tälläisen ulkomaan kansalaisen on annettu jäädä Suomeen vapaalle jalalle.
Mutta enää en ihmettele miksi ruotsalaiset (monesti muuten kosovolaisperäiset) rikollisjengit suunnittelevat ja toteuttavat Suomessa näyttäviä ryöstöjä. Rikoksen suunnittelu ei rangaistavaa, ja laittomista aseista ei käytännössä saa rangaistuksia.
Sen sijaan, että kiristäisimme aselakeja lainkuuliaisten ihmisten kohdalla, eikö olisi paikallaan, että laittoman pistoolin hallussapidosta saisi vankeutta?
Harva taitaa tietää, että glögi-perinne syntyi aikoinaan varakkaiden anglosaksilaisten tavasta kierrellä yhteisönsä asukkaiden luona toivottamassa ”Waes hael” ja laulamassa Wassail laulua. Palkkioksi heille tarjottiin wassail juomaa, joka oli glogin ”esi-isä”. Alkujaan se oli maustettua (mulled) olutta tai siideriä. Myöhemmin siitä kehittyi mulled wine, eli glögi.
Vanhan vitsin mukaan joulupukin täytyy olla ruotsalainen, sillä miksi muuten hän kulkee savupiipusta, vaikka taloissa on ovetkin…
Savupiipusta kulkeminen juontaa kuitenkin vanhaan italialaiseen legendaan, jonka mukaan pyhä Nikolaus antoi lahjansa köyhille heittämällä ne avoimista ikkunoista kukkaroissa. Silloiset kukkarot muistuttivat hieman nykyisiä sukkia. Ihmisillä oli tapana laittaa ikkunalaudalleen tyhjiä kukkaroita odottamaan pyhää Nikolausta.
Tapa levisi pian pohjoisempaan, jossa ei ikkunoita jouluisin voinut pitää auki. Kukkarot jätettiin tulisijan luo, jotta joulupukilla olisi reitti niiden luo.
Kukkarotyylin muuttuessa, ihmiset alkoivat käyttää sukkia niiden sijaan.
Englanniksi Tapaninpäivä on Boxing day. Nimi ei suinkaan viittaa nyrkkeilyyn, vaan tulee tavasta avata tuolloin joululaatikko, jossa oli lahjoja köyhille.
Usein palvelusväki joutui työskentelemään joulupäivänä, mutta Tapaninpäivä oli heille vapaa. Herrasväki antoi heille usein tuolloin joululaatikon.
Tapa elää edelleen. Joulunahan yleensä annetaan lehdenjakajille, siivoajille ja muille pieni lahja. Joulubonuksetkin juontavat tuosta perinteestä.
Wassail! Hyvää joulua kaikille. Omat joulun valmisteluni ovat valmiina. Huomenna jouluaattona ilmoittaudun klo 8 kisahalliin töihin. Tämän jälkeen alkaa oma joulu.